Tässä hieman omia ajatuksiani äitiyden synkästä (tai onko se niin synkkä vaan hyvin piilotettu jota kukaan ei tahdo tuoda julkisesti esille) joka kovin on nyt pinnalla tämän kamalan Rautavaaran turman vuoksi. Teko oli aivan kamala ja täysin väärä enkä ikinä hyväksy tuollaista. Mielestäni terve äiti ei lapsiaan tapa. Luulen että jokainen äiti tuntee joskus olonsa uupuneeksi ja siihen täytyisi saada vertaistukea.
Olen tällä hetkellä viidettä viikkoa yksin Tintin kanssa täällä Venäjällä, eli noin joka toinen viikko. Tämä viikko on ollut erittäin rankka henkisesti. Aikaisemmin vain ensimmäinen päivä tuntui hieman haikealta ja ikävöin jo heti alussa T:tä. Nyt kuitenkin minut valtasi jokin paljon pahempi olo. Kun T sulki oven perässää tuli minulle täysin kulman takaa puristava tuska rintaan. Paine rinnassa toi mukanaan valtavan itkun. Yritin kerätä itseni, en onnistunut. Yritin leikkiä hymyilevän Tintin kanssa jotta itku ja ahdistus loppuisivat, ei. Itku jatkui kunnes väsyin. Kun sain lopetettua itkun, kyyneleiden tulo vain jatkui... se oli outoa ja kamalaa.
Olen yrittänyt miettiä syytä tähän. Onko minulla niin kova ikävä T:tä? Onko täällä huono olla? Haluanko niin kovasti Suomeen? Ei, ei mikään näistä. Ei noista mikään voi aiheuttaa tällaista tunnetta. Puristus rintaan tuli noin 3-5 kertaa päivässä. Kun pukuin perheen, ystävän tai T:n kanssa olo oli loistava. Jotain ikävään liittyvää sen täytyy olla. Ahdistus vei myös ruokahaluni mutta päätin että olen vahva ja aion syödä että jaksan paremmin.
Nyt viidentenä päivänä olo on loistava! Tiistaina tajusin mikä minulla on. Olin yksinäinen. Olimme Tintin kanssa lähes kokopäivän aikaisemmin kertomani ystäviemme kanssa ja voi kuinka tuo tunne oli ihanaa! Sain keskustella aikuisen naisen kanssa ja leikkiä, seurata ja naureskella kuinka ihanasti 1v ja 3v leikkivät yhdessä. Nyt olemmekin joka päivä käyneet puistossa aamulla jossa heidän poikansa saa juosta ja leikkiä ja jonka jälkeen olemme syöneet lounaan yhdessä. Eilen olimme poikkeuksellisesti huonon sään vuoksi sisäleikki paikassa joka oli oikein mukava. Kuvista näätte paikkaa.
No mutta olen onnellinen että sain selville mikä minulla on ja korjasin tilanteen!:) Toivotaan että he eivät kyllästy seuraamme!:D hehe en usko. Muistakaa puhua jollekkin mikäli teillä on paha olla. Itse puhuin tai kerroin neljälle ihmiselle joka puhdisti joka kerta oloani. Mikäli sinulla ei ole ketään kelle kertoa tai et tahdo ehkä myöntää läheisillesi asiaa, voit todella laittaa minulle sähköpostia osoitteeseen liveloveblogi@gmail.com ja voin yrittää parantaa oloasi. En siis mikään psykologi ole ammatiltani mutta tiedän että ainoa apu on siitä puhuminen.
Eli siis kaikki tutut ja tuntemattomat lukijani, kaikki on hyvin!:) Enkä myöskään häpeä kertoa tällaista, vaikka suurinosa blogeista on vain sitä pelkkää positiivista hehkutusta. Luulen tietäväni että myös heillä on huolia ja ikävää oloa välillä. Hei mutta nyt täyty lopettaa kun tuo pieni aurinko repii punttiani niin kovin!:)
Ihanaa torstaita sinne Suomeen ja vaikka Kanadaankin ja ehkä muuallekkin!;)
Ei kommentteja
Lähetä kommentti