Et välty kyyneliltä

Olette varmasti törmänneet facebookissa tähän tekstiin mutta halusin kopioida sen teille. Tämä todella pistää miettimään omaa tilannetta, kuinka asiat ovat hyvin ja kuinka jokaisesta päivästä, halauksesta ja toisen läsnäolosta täytyy nauttia. Milloinkaan et voi tietää mitä tai milloin saattaa tapahtua tai ilmetä. Täällä mä kyynelehdin kauhean migreenin kanssa. Itken onnesta kuinka meillä on asiat hyvin!<3

Voin kertoa teille suuren salaisuuden. Olen pienestä asti pelännyt ihan hirveästi kuolemaa. Pappani kertoi sotakertomuksia joita halusin kuulla aina uudestaan ja uudestaan ja pienessä päässäni usein mietein " Miksi me edes synnymme kun kuitenkin kuolemme!?" Tuohon aikaan näin useasti unta että yritän sukeltaa ylös kohti pintaa mutta en ehdi ennen kuin happi loppuu. En silti pelkää sitä että minulla todetaan sairaus tms. vaan läheisen menettäminen.

Tällä hetkellä suurin pelkoni liittyy rakkaaseen aviomieheeni. Tiedän että on todenäköisempää kuolla auto-onnettomuudessa vaikka omalla kotikadulla kuin lento-onnettomuudessa mutta täällä Venäjällä on paljon koneita jotka muualla maailmassa ovat kiellettyjä (vissiin kai täälläkin pitäisi olla).

Tästä pelosta huolimatta en menetä uniani ja nautin jokaisesta hetkestä täällä rakkaani ja lapseni kanssa. Nautin jokaisesta ystäville lähetetystä tekstiviestistä, perheen kanssa puhumisesta, ilon uutisista joita Suomesta kantautuu ja jokaisesta aamusta kun Tintti on yhtä aurinkoa aina!<3

Silti takaraivooni on painunut Selänteen sanat: "Tärkeintä ei ole terveys, tärkeintä on onnellisuus!"<3

Teksti on siis Vau.fi sivustolta.

Äidin jäähyväiset

”Kun luet tätä, minua ei enää ole”

Kuvituskuva: Shutterstock

Charlotte Kitley oli 35-vuotias kirjoittaja ja kahden leikki-ikäisen lapsen äiti. Kolme päivää sitten

hän kuoli. Charlotte toivoi, että hänen viimeinen kirjoituksensa ”Ja niin lopun täytyy tulla”

julkaistaisiin hänen kuolemansa jälkeen. Lue Charlotten koskettavat elämänohjeet meille, joiden

elämä jatkuu.

Viimeisessä blogikirjoituksessaan Charlotte Kitley kertaa, millaista heidän perheensä elämä oli ollut

sen jälkeen, kun hänellä oli todettu paksusuolen syöpä vuonna 2012. Hän kertoo, että vaikka

syöpähoidot rytmittivät perheen arkea, hänen 3- ja 5-vuotiaat lapsensa Danny ja Lucy olivat

saaneet kasvaa turvallisessa ja rakastavassa kodissa hänen ja hänen miehensä Richin kanssa.

Hieman aiemmin tänä syksynä, pian Charlotten syntymäpäivän jälkeen, tapahtui kuitenkin pelätty

käänne. Charlotte alkoi voida pahoin. Hän lähti sairaalaan, kuten niin monet kerrat aikaisemminkin.

Sairaalassa hänelle tehtiin kaikki ”tavanomaiset testit”, mutta toisin kuin ennen, tällä kertaa tulokset

olivat musertavat:

”Minulle annettiin elinaikaa päiviä, korkeintaan viikkoja”, hän kirjoittaa.

Charlotten odotettiin jäävän sairaalaan, mutta hän halusi kotiin: ”Jotta voisin viettää viimeiset

päiväni rakkaimpieni, lasteni ja aviomieheni, kanssa”, hän kirjoittaa ja jatkaa:

”Kun kirjoitan tätä, istun sohvalla eikä minulla juurikaan ole kipuja. Hoidan projektejani –

hautajaisjärjestelyjäni, autoni myymistä. Herään joka aamu kiitollisena siitä, että voin vielä halata ja

suukottaa pienokaisiani.”

”Kun luet tätä, minua ei enää ole. Rich yrittää parhaansa mukaan selvitä hetken kerrallaan tietäen,

että en enää herää hänen vierellään. Hän tapaa minut unessa, mutta räikeässä aamuauringossa

vuoteeni on tyhjä. Hän ottaa kaapista kaksi kuppia, mutta muistaa sitten, että kahvia tarvitaan vain

yhdelle. Lucy kaipailee hiuslenksujaan, mutta kukaan ei ole letittämässä hänen tukkaansa. Dannyltä

on hukassa Lego-poliisi, mutta kukaan ei tiedä tarkalleen, mikä niistä ja mistä etsiä.”

”Nauti elämästä. Tartu siitä kiinni kaksi käsin, ravistele sitä ja usko jokaiseen sekuntiin. Palvo

lapsiasi. Sinulla ei ole aavistustakaan, kuinka onnekas olet, kun saat komentaa heitä kiirehtimään ja

harjaamaan hampaansa aamuisin.”

”Halaa rakastettuasi ja jos hän ei halaa takaisin, etsi joku, joka halaa. Me kaikki ansaitsemme

rakastaa ja tulla rakastetuiksi. Älä tyydy vähempään. Etsi itsellesi työ, josta pidät, mutta älä tee

itsestäsi työn orjaa. Kenenkään hautakivessä ei lue ’Kunpa olisin tehnyt enemmän töitä’. Tanssi,

naura ja syö ystäviesi kanssa.
 – – Kauneutta on kaikessa, joskus pitää vain katsoa vähän

tarkemmin. --"

”Kun suljet verhot tänä iltana, näet taivaalla tähden. Se olen minä – katselen alas, siemailen Piña

Coladaa ja syön (erittäin kallista) suklaata.”

Hyvää yötä, jääkää hyvästi, siunausta.

Charley xx”

Charlotte Kitleyn kirjoitus kokonaisuudessaan: And So There Must Come an End