Tosiaan varoitan, täällä kirjoittaa miestään suuresti ikävöivä vaimo jonka tunteet on todella pinnassa ja monet asiat itkettää... Miksei kukaan varoittanut näistä hormooneista!? Kaikki puhuivat vaan raskausajan hormooneista.. ne oli ihan lällyjä näihin verrattuna!:)
Tahdon kirjoittaa tässä ikävä tunnetilassa ikävästä. Olen melko "kokenut" ikävästä jos niin voi sanoa:) Olin täyttänyt alkuvuodesta 16 kun perheeni muutti Italiaan ja minä jäin Suomeen. Päätös Suomeen jäämisestä oli minun, olin juuri päässyt kouluun, seurustelin T:n kanssa ja silloinen unelmieni ammattiin valmistautuminen tapahtui täällä. Muistan kuinka asuin vanhempieni kanssa viikon hotellissa ennen heidän lähtöään. Tuo päivä jona he lähtivät oli lämmin ja olimme T:n kanssa heidän huoneessaan kun täytyi hyvästellä... Se oli todella surullista vaikka tiesin että tulisin käymään siellä usein. Olin kuitenkin vasta 16 ja vanhemmat ovat minulle aina olleet todella tärkeitä ja suuri tuki. Eihän siinä kauaa todella mennyt kun sinne jo riensin. Olisiko ollut 1-2 viikkoa!:) Jokainen matka sinne oli aivan mahtava ja niinkuin aina, jokainen lähtö itkua täynnä. MUTTA mitä hyvää tästä ikävästä seurasi!? Lähennyin todella paljon vanhempieni kanssa!:)<3 Mun äiti ja isi!<3 (He asuivat Italiassa 2 vuotta)
Nyt heinäkuussa tulee kolme vuotta siitä kun isäni muutti Saudi-Arabiaan töihin. Olemme nähneet noin 4-5 kertaa vuodessa joka on todella vähän. Ensimmäinen ja toinen vuosi meni nopeasti omasta mielestäni kun suunnittelimme ja toteutimme häitämme mutta tämä viimeinen johon on kuulunut raskauteni sekä nyt Tintin alkutaival, matelee. Iskä ei nähnyt kertaakaan livenä raskausmasuani vain kuvissa. Ensimmäisen kerran hän tapasi Tintin jouluna jolloin hän oli melkein 3 viikkoa vanha. Tämän jälkeen isä on nähnyt vain kerran ristiäisissä murun..<3 Noh mutta isi tulee kesällä Suomeen niin saa hän muistella valmiiksi vaipan vaihdon, unilaulut sekä muut lastenhoito jutut!;) Silloin saa viettää kunnolla pappan ja Tintin yhteistä aikaa!;)
Jos ikävä on kova isääni niin on se kova myös ystäviäni! Kaksi parasta ystävääni asustaa jenkeissä. Toisen olen nähnyt kerran vuoden aikana ja toista en kertaakaan. Kesää odotan innolla että saan/saamme heidät Suomeen!<3
Tämän hetkinen ikävä miestäni ei ehkä yllä näiden tasolle mutta on kova. Emme ole tottuneet ihan näin pitkään aikaan olla erossa! MUTTA mikä tässä taas positiivista, tekee nämä jokaiselle suhteelle hyvää!:)<3
PUS ja halaus!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti